perjantai 25. marraskuuta 2016

Harmaata ja harmaata

Eihän se nyt näin harmaata pitänyt olla marraskuussa. Kun ei päivällä näe edes neuloa ilman että valot on päällä koko ajan.

Toistoa toisen perään eli vuorotellen kauluria ja sukkaa. Nämä ovat sellaiselle harmaan ystävälle passelit. Kauluri sillä venäläisellä ohjeella mitä moni muukin on neulonut. Kaikki kyselevät toisiltaan että suomennosta pitäisi saada. Onneksi minä tykkään enemmän pelkästä ruutupiirroksesta kun ei tarvitse mitään lukea. Jatkoin tuota reunusta omalla tyylillä kun tuntuu että aikuiselle ihmiselle tuo lehtikuvio-osuus on liian kapea.
Tämä Novitan Wool on 100% merinovillaa ja tuntuu kaulaa vasten ihan niin hyvältä ettei pistelystä tietoakaan. Luulisi että kaulurin saajakin tykkää. Lankaa meni 75g ja neuloin resoriosan 3:n ja pitsin 3,25:n puikoilla.
Harmaat lehtisukat ovat samanlaiset kuin tuolla pari kirjoitusta taaksepäin. Koko vähän pienempi joten langankulutus on 80g ja neulottu 2½:n puikoilla. Langan paksuun kyllä vaatisi paksummat puikot mutta kun en osaa sellaisilla seipäillä neuloa.
Muutamana sunnuntaina tein tällaista käsityötä. Kuivatamme omat omenalastut. Meillä on lämminvesivaraajan huoneessa niin lämmintä ja pimeää että viikossa nuo omenat ovat kuivuneet tosi pieniksi. Eikä tarvitse mitään kuivuria erikseen hankkia. Harmi vaan kun saadut omenat loppuivat vaikka niitä oli kaksi isoa muovikassillista. Keitin osan niistä omenahilloksi.

2 kommenttia:

  1. Kauniin näköiset kauluri ja sukat. Onneksi kaulurin ohje löytyi piirrettynäkin, sillä en minäkään jaksa kirjoitettua ohjetta seurata.

    VastaaPoista