sunnuntai 5. helmikuuta 2017

Perianth-kintaat ja sytomyssy

Tässä toinen intohimoni eli jokaisella mallipiirroksen rivillä seurattavaa kirjoneuletta. Nämähän ovat jo kolmannet samalla mallilla mutta vieläkään en kyllästynyt.
Malli on Ravelryssä myytävänä nimellä Perianth. Mallipiirros löytyy kyllä Pinterestistä mutta siellä ei ole ohjetta. Tein  senverran muutosta että piirsin itse rannekeosuuden ja peukalot uusiksi. Alkuperäisessä mallissahan ranneke on yksiväristä resorineulosta mutta minusta kauniimpi näin jossa koko kinnas on samanlaista kukkakuviota.
Kinnasparin painoksi tuli tasan 50g. Voi olla että meni yli grammalla tai parilla mutta punaista pohjaväriä meni 30g ja valkoista kuvioväriä 20g. Oikeasti tuossa valkoisessa on sellaisia pieniä punaisia pilkkuja mutta ne on niin vähäisiä ettei niitä tuossa punaisen kaverina erota yhtään. Neuloin 3:n puikoilla. Tuo rannekkeen alku tahtoo aina kipertyä ulospäin vaikka neulon siihen luomiskerroksen jälkeen nurjan kerroksen. Virkkasin yhden kerroksen kiinteitä silmukoita jälkeenpäin että hiukankin pysyisi suorana.
Jossain välissä ehdin neuloa aina muutaman kerroksen tähän sytomyssyynkin. Olen joka vuosi yrittänyt saada edes yhdenkin myssyn valmistettua ystävänpäiväsytomyssykeräykseen jossa myssyjä kerätään Tyksiin niinkuin muualla maassa muihin keskussairaalohinkin. Tuli taas lapsen kokoa oleva myssy mutta pääasia on tärkein. Neuloin 3:n puikoilla Novitan Bambino Colorista jota löysin hyvin marinoituneena varastostani. Lankaa meni 30g.
Tänään on Runebergin päivä mutta kun ei ole syöjiä kyseiselle nimitortulle niin leivoin vain ihan tällaisen tavallisen omenatortun jossa rahkakerros päällä. Saan tämänkin yksin syödä. Riittää sitten koko viikoksi iltapäiväkahvien pullaksi.

4 kommenttia:

  1. Voi miten kauniit Perianthit! Ihanan pinkit!

    VastaaPoista
  2. Voi mahotonta miten kauniit lapaset. Ei monellakaan riittäis kärsivällisyyttä neuloa tuommoisia, ei minulla ainakaan =)
    Voi kun asuisin lähempänä, niin tulisin "auttamaan" piirakan syönnissä, näyttää ja kuulostaa niin herkulliselta .

    VastaaPoista
  3. Todella upeat kintaat! Tuollainen kirjoneule vaatii kärsivällisyyttä.

    VastaaPoista
  4. Aivan ihanat kintaat ja myssy hyvään tarkoitukseen =))
    Mukavaa viikonloppua !!!!

    VastaaPoista